Tunteesta toiseen

Oon saanu joensuulaisilta kavereilta kuulla, että sen jälkeen kun tulin tänne Ryttylään, miun Facebook-päivitykset ja blogikirjotukset on ollu positiivisempia. Uskon sen. Mutta kuten tiedätte, jokasella sivulla on toinen puoli. On kirjottamattomia tunteita, varjopuolen peittämisiä.

On totta, että miulla on ollu keskinmäärin parempi olo täällä kun Joensuussa. Mut elämä ei oo todellakaan ollu täälläkään mitään ruusuilla tanssimista. On ollu surua, ahdistusta, stressiä, masennusta ja yksinäisyyttä. Varsinkin viime viikolla ja tänään on ollu aika huono fiilis. Oon tuntenu oloni ulkopuoliseks ja ehkä vähän syrjitykskin. Ei, minuu ei millään tavalla kiusata täällä. On vaan jotenki tuntunu et en kuulu joukkoon. Sen takia oon aika paljon ollu yksin omissa oloissani, kuunnellu musiikkia, miettiny elämääni ja itkeny. Välillä on tuntunu et on pakko päästä täältä pois. Kokonaan. Mutta onneks ne synkimmät fiilikset on menny tunnissa ohi.

Välillä on tuntunu et ku mie oon tullu johonkin porukkaan, jossa jutellaan, keskustelu on heti loppunu ja on ollu sellanen vaivaantunu tunnelma. Viimeks tänään. Toisinaan taas on tuntunu, että oon menny väärään paikkaan istumaan, kun ihmiset miun läheltä on lähteny henkilökohtasen hiljentymisen aikana kauemmas istumaan, jolloin mie istun yksin luennoilla. Tää tapahtu neljänä päivänä viime viikolla. Se jos joku on masentavaa ja ahdistavaa. Oon joutunu miettimään uudestaan ja uudestaan, onko miussa joku vikana, kun miun viereen ei istuta tai miun luokse ei tulla juttelemaan vapaa-ajalla.

Syy, miks kirjotan tästä aiheesta, on ensinnäkin se, että haluun todistaa, ettei missään opiskelupaikassa tai ylipäänsä missään voi ikinä olla pelkästään ihanaa. (paitsi Taivaassa!!) Toinen syy tän kirjotukseen on se, että miun oli vaan yksinkertasesti pakko saada nää ajatukset jotenkin sanottuu tai kirjotettuu. Rukoilu, kaverille puhuminen WhatsAppin kautta, itkeminen tai yksin oleminen ei oo auttanu. Joten jäljelle jäi vaan kirjottaminen.